2023 helmikuu


2.2.2023 | Nina Kristiina Honkanen

SANANVAPAUS-"SAIVARTELUA"!

Katsoin tänä aamuna pitkästä aikaa valtamedian uutislähetystä (YLE Areena 1.2.2023 klo 20:30). Olen rajoittanut näiden todellisten "valeuutisten" eli sekoittavaa viestintää ja propagandaa levittävien tahojen uutisoinnin katsomista ja lukemista, mutta aina silloin tällöin, kun intuitioni ohjaa, katson, mitä puhutaan ja miten. Aiheena oli Turkin presidentti Erdoganin kuluvan viikon aikana tekemät lausumat Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä. Tämä ei kuitenkaan ole tämän kirjoitukseni aihe vaan se, kuinka YLE taas kerran toi lähetykseensä asiantuntijoita tarjoamaan meille, kansalaisille, tietynlaista viestiä - tällä kerralla SANANVAPAUDESTA.

*YLE:

"...suomalaisasiantuntija varoittaakin liiallisesta Turkin miellyttämisestä". ... "Suomessa poliisi esti Koraanin polttamisaikeet viime viikolla järjestetyssä mielenosoituksessa ... Suomessa mielenosoitukset ovat olleet pieniä ja maltillisia. Politiikan tutkijan mukaan Suomen pitää kuitenkin varoa, ettei se ala tanssia liikaa Turkin pillin mukaan."

*Johanna Vuorela (se asiantuntija, joka varoittaa liiallisesta Turkin miellyttämisestä), politiikan tutkija Helsingin yliopistosta:

"Kyllä se voi olla uhka sananvapaudelle, jos lähdetään tekemään tällaisia poliittisia linjanvetoja, mitä on soveliasta sanoa julkisuudessa ja mitä ei. Nämä Turkin mielivaltaiset vaatimukset, niihin liittyy paljon muutakin kuin aito huoli kansallisesta turvallisuudesta. Turkki käyttää tätä nyt pelimerkkinä, näitä vaatimuksia, ja niihin pitäisi vastata niin, että me puolustamme tätä suomalaista liberaalidemokratian yhteiskuntamallia."

-- Lukekaa uudestaan, kyllä, tämä politiikan tutkija sanoo, mitä meidän pitäisi vastata, vaikka hän juuri ennen sitä ehti sanomaan, kuinka "voi olla uhka sananvapaudelle, jos lähdetään tekemään tällaisia poliittisia linjanvetoja, mitä on soveliasta sanoa julkisuudessa ja mitä ei"! Ehkäpä hän ei ole sisäistänyt, mitä tuo "suomalainen liberaalidemokratian yhteiskuntamalli" käytännössä tarkoittaa nykypäivänä; nimittäin sitä, että Suomi seuraa hyvin tarkasti globalistien (esim. EU:n ja WHO:n) asettamia askelmerkkejä, eikä niihin kuulu kaikkien kansalaisten, kuten esimerkiksi lääketieteen alan riippumattomien asiantuntijoiden sananvapaus valtamediassa -- mediassa, jonka tehtävänä kuitenkin olisi puolueettomasti nostaa esiin tärkeät asiat, jotta niistä voitaisiin keskustella ja jotta kansalaiset saisivat kaiken tarvitsemansa tiedon kyetäkseen tekemään tietoon perustuvia päätöksiä esim. siitä, mitä heidän kannattaa antaa kehoonsa piikittää. Kannattaisiko meidän mieluummin varoa tanssimasta globalistien pillin mukaan?

*YLE: "Suomen laki säätelee sananvapauden käyttöä monin tavoin, samalla se kuitenkin takaa laajan oikeuden mielipiteen ilmaisuun".

-- Tässä on ihan pakko todeta Orwellilaisittain, että vaikuttaisi siltä, että "kaikki ovat tasavertaisia (=kaikilla on oikeus sananvapauteen), mutta toiset ovat vain tasavertaisempia kuin toiset (=toisilla on vain suurempi oikeus sananvapauteen kuin toisilla)."

*Kimmo Nuotio, rikosoikeuden profesori Helsingin yliopistosta:

"Varmaankin taiteessa ja pilapiirroksissa ja vastaavissa, niin kyllä varmasti Suomessa saa mennä hyvin pitkälle ennen kuin siitä tulis näitä rajotuksia vastaan."

-- Kysymys kuuluu hyvä professori Nuotio, miksi tuo raja tulee vastaan HETI, kun joku todellinen lääketieteen asiantuntija (lue: lääketyhtiöiden rahoituksesta riippumaton taho); arvostettu ja rehellinen tutkija, professori, dosentti tai nobelisti aivan asiallisesti sanoo jotakin koronaviruspandemian virallisen narratiivin vastaista viitaten hyvin ja perusteellisesti tehtyihin lääketieteellisiin tutkimuksiin?

*YLE:

"Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson moitti eilen mielenosoittajia siitä, että protestit (siis tässä tapauksessa Koraanin polttaminen luvallisesti) voivat vaarantaa kansallisen turvallisuuden. Sananvapautta ei kuitenkaan pitäisi rajoittaa poliittisin perustein, asiantuntijat uskovat. Lainsäädäntö turvaa jyrkänkin kritiikin esittämisen sekä Ruotsissa että Suomessa."

-- Mitä tuo tarkoittaa, että lainsäädäntö turvaa, jos tietyissä asioissa eriäville mielipiteille ei anneta yhtään tilaa valtamediassa?

*Kimmo Nuotio: "Mä luulen, että tämä Ruotsin pääministerin kommentti ehkä enemmänkin on vain se, että meillä on tää sananvapauden suoja ja rikosoikeudellinen kontrolli, mutta onko järkevää käyttää sitä sananvapautta tietyllä tavalla, niin sitä voi jokainen itse miettiä."

-- Rikosoikeuden professori kehottaa meitä jokaista miettimään, onko järkevää käyttää sananvapautta tietyllä tavalla. No, minäpä mietin itse:

"Jos yksittäinen ihminen toimii tökerösti ja epäkunnioittavasti omassa mielipiteen ilmaisussaan, eikö se ole sille ihmiselle häpeäksi? Täytyykö meidän yksilöinä tai ryhminä tai kansakuntina tai jonkun maan päämiehenä olla heti vetämässä siitä "herneet nenään"? Onko meillä sananvapaus, vai eikö meillä ole? Turvaako lainsäädäntö kritiikkimme, vai eikö se turvaa?

Ruotsi salli Koraanin polttamisen mielipiteen ilmaisuna valtamediassa. Suomi ei päästä mihinkään valtamediaan edes lääketieellisen mikrobiologian tai immunologian professoreita tai lääkeyhtiöistä riippumattomia rokoteasiantuntijoita, jotka ovat totuuden etsinnässään päätyneet aivan toisenlaisiin tuloksiin kuin viralliset tahot.

Ei ole meidän vastuullamme, että joku "vetää herneet nenään" eli reagoi johonkin sanomaamme. Jokaisella on vastuu omista tunteistaan ja myös niistä epäkypsistä reaktioistaan. Meillä on kuitenkin myös vastuu omasta toiminnastamme, ja henkilökohtaisesti koen Koraanin tai minkä tahansa uskontokunnan Pyhän Kirjan polttamisen typeräksi teoksi, josta jokainen joutukoon vastuuseen Luojansa edessä ja joutuukin, vaikka olisi ateisti.

Ei todellakaan näyttäisi olevan järkevää käyttää sananvapauttaan tietyllä tavalla, eli sillä tavalla, että puhuu/kirjoittaa ns. virallisen narratiivin (lue: globalistien narratiivin) vastaisesti, koska silloin altistaa itsensä vaaralle menettää kaiken, joskus jopa henkensä. Ette arvaakaan, kuinka monta kollegaa tälläkin hetkellä käy oikeutta siitä, saako harjoittaa ammattiaan lääkärinä vain, koska toimi eettisesti oikein virallisen narratiivin vastaisesti? Ette arvaakaan, kuinka monta täysin tasapainoista upeaa ihmistä on historian kulussa ns. "tehnyt itsemurhan" (lue: tapettu) toimiessaan valtavirtaa tai valtaapitäviä tahoja vastaan."

MUTTA, haluan siteerata tässä Doctors For Covid Ethics -järjestön korkeasti arvostettua professori Sucharit Bhakdia hänen TÄRKEÄSSÄ keskustelussaan eläköityneen pankkiirin, Pascal Najadin kanssa.  (kohta 37:11):  https://www.youtube.com/watch?v=74VvpDU3WNk 

"JOS ME EMME PYSÄYTÄ HEITÄ, EI SITÄ TEE KUKAAN."

-- Ja miten me pysäytämme nämä vanhan paradigman itsekästä ajattelua ja toimintaa ylläpitävät tahot eli Herra/Rouva Globaalin, jonka instrumentteina globalistiset organisaatiot kuten EU, Yhdysvaltojen hallituksen sotilaalliset organisaatiot, YK, FDA, CDC, EMA, WHO, jäsenmaiden hallitukset ja terveysviranomaiset, multikansalliset korporaatiot, lääkeyhtiöt kuten Pfizer, BionTech, Moderna ym., kansainväliset kansalaisjärjestöt (mm. Sorosin järjestöt), jne., jne. toimivat?

ME PYSÄYTÄMME HEIDÄT YHDESSÄ KRISTUKSEN KANSSA, HÄNEN, JOKA ON MAAILMAN VALO!"